Vaikka mä olisin mailman suurin d-bag mä tiiän et mul on aina joku lohduttamassa, luulisin. Miks elämä ei voi olla niinku kaikissa ohjelmissa et kaikki kääntyy lopulta parhain päin? Koska elämä ei oo sellasta yks päivä sun olos on mahtava ja toine päivä sua ahistaa iha perkeleesti se ilo on hetkistä mut ahistus kestää päiviä. Jos mulla ei olis kavereita mä en olis mitää olisin vaa joku tyttö joka angstaa koulus ja piirtelee vihkoonsa, niinkö? Miks mä ees mietin tälläst? Mua ei ahista mul on vaa peruspaska olo :/ no mut mä meen ja alan tekee jtn fiksuu, ehkä
Xoxo, maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti